-- Tiesikö, että Bruce Olsson käy Kolumbian luterilaisen kirkon seurakunnassa Bucaramangassa?
-- En. Kuka on Bruce Olsson?
-- Etkö ole lukenut "Jumalan banaanipuuta"?
-- En. Mistä se kertoo?
-- Motiloni-intiaaneista, joille Bruce vei evankeliumin.  Kai tiedät mitä se merkitsee?
-- En koetakaan arvata.
-- No että Jeesuksesta tuli motiloni.

        Yhdentoista tunnin bussimatkan päässä Kolumbian pääkaupungista Bogotásta pohjoiseen Santanderin läänissä sijaitsee Bucaramanga.  Kolumbian evankelis-luterilaisella kirkolla (IELCO) on siellä seurakunta, El Divino Redentor ('Vapahtaja'), joka palvelee myös alueen intiaaniyhteisöjä.  Seurakunnan pastori Israel Martínez on ollut useita vuosia kirjeenvaihdossa SLS:n palveluksessa Suomessa olevan pastori Orlando Molinan kanssa.
        Viime vuoden alussa pastori Martínez kirjoitti Orlandolle ensi kertaa Bruce Olssonista ja lähetti materiaalia, joka liittyi hänen kidnappaukseensa lokakuussa 1998.
        Olsson tuli nuorena kielitieteen opiskelijana Kolumbian ja Venezuelan rajan molemmin poulin elävien motilonien intiaaniheimon pariin 60-luvun alkupoulella.  Jo kuusitoistavoutiaana Minnesotassa USA:ssa hän koki saaneensa Jumalalta kutsun lähteä Etelä-Amerikkäan viemään intiaaneille evankeliumia.  Parikymppisenä hän oli saanut ensimmäiset, lähes koulemaan johtaneet kosketuksensa motiloniintiaaneihin.
        Hán asui vuosia viidakossa motilonien parissa, sopeutui heidän kulttuuriinsa samalla koettaen kohentaa heidän oloiaan esimerkiksi hygienian ja terveydenhoidon suhteen ennen kuin Jeesus tuli varsinaisesti puheeksi.  Hänen kokemuksensa lähetystyöntekijöistä intiaaniheimojen parissa sai hänet etenemään hyvin varovaisesti tiellä.
        "Kuulehan", hän (intiaanipäällikköj) sanoi, "Nuo kristityt eivät välitä enää meistä.  Miksi me välitäisimme heistä?"
        "Mistä tiedätte, etteivät he välitä teistä?  Hehän ovat samaa heimoa kuin te."
        "No, he ovat hylänneet kaikki meidän tapamme.  He eivät enää laula meidän laulujamme.  He veisaavat nyt noita merkillisiä valitusvirsiään, joissa ei ole kunnon säveltä eikä juuri järkeäkään.  Ja mitä he sitten sanovat kirkoksi!  Oletko nähnyt sen?  Heidän kirkkonsa on neliskulmainen!  Miten Jumala voisi asua neliskulmaisessa talossa.  Vain ympyrä on täydellinen...  Heidän Jumalansa on täynnä teräviä kulmia, jotka törröttävät meita vastaan."  (Bruce Olsson: Tämän ristin tähden tapan sinut, s.56-57, Karas-Sana 1984)
        Olsson varoni viemästä arvostusta intianien perinteisiltä instituutioilta.  Hän ei halunnut loukata heimon parantajaa osoittamalla kuinka tehottomia tämän loitsut olivat länsimaisiin lääkkeisiin verrattuna.  Hän voitti parantajan luottamuksen ja sai tämän vähitellen ottamaan lääkett osaksi omia parantamisseremonioitaan.
        Motilonien näin luomien ja pyörittämien "terveysasemien" lisäksi samalla tavoin syntyi vähitellen maatiloja ja kouluja joka kylään.  Kaikki uusi, mikä otettin käytäntöön, perustui vanhaan ja tuttuun.  Olssonin mukaan nopeaan kehitykseen oli syynä myös Pyhä Henki, jota ilman todellista ja pysyvää kehitystä ei olisi tapahtunut.
        Olssonin toiminta on tuonut hänelle paljon vihamiehiä.  Toiset olivat suoremmin fyysinen uhka, kuten intiaanialueelle levittäytyneet uudisasukkaat, joista monella oli rikollinen tausta.  Toiset taas halusivat vain viedä arvon hänen työltään sitä varsinaisesti edes tuntematta.  Korkeasti oppineet antropologist ja sensaationnälkäiset toimittajat ovat panetelleet Olssonia valehtelijaksi, suurmaatilalliseksi, kulttuurin tuhoajaksi, jopa murhaajaksikin.
        Bruce Olssonin kirjoittama "Jumalan banaanipuu" (toinen painos ilmestyi 1984 alkuperäisellä nimellä "Tämän ristin tähden tapan sinut") antoi Olssonin oman kertomuksen siitä, mistä oli kysymys.  Kirja herätti suurta humiota mm.  Ruotsissa.  Tämä sai ruotsalaisen toimittajan Andres Küngin lähtemään 70-luvun poulivälin tienoilla ottamaan selvää väitteiden todenperäisyydestä.  Olssonin valloittamaksi joutuneen lehtimiehen vaikuttava dokumentti ilmestyi Suomessa SLS:n julkaisuna nimellä "Kenen asialla, Bruce" (Kirjaneliö 1978).
        Nämä kirjat kertovat, miten Jeesus alkoi motiloniksi.  Olsson ei  laske sitä omaksi ansiokseen.  Keskeisin vaikuttaja oli hänen ensimmäinen motiloniystävänsä Bbarishora, "Bobby", joka ensimmäisenä löysi Kristuksen.  Hän tiesi ja kykeni kertomaan, mitä Kristus voi olla motilonille.
        "Etkö tajua, että hän saa heidät ymmärtämään?"  Jumala tuntui kysyvän minulta.
        "Mutta Herra, miksi minua kuitenkin inhottaa?"
        Sitten ymmärsin, että oma syntisyyteni sen aiheutti.  Saatoinhan minä pitää motilonien elämäntavasta.  Mutta kun tuli kysymys hengellisistä asioista, kuvittelin, että minum tapani välittää niitä toisille oli ainoa oikea.  Mutta Jumala ei kuitenkaan välttämättä ollut kanssani samaa mieltä.  Jumala sanoi: "Minäkin pidän motilonien tavasta elää.  Minähän sen loinkin.  Ja aion kertoa heille Pojastani omalla tavallani."  (Bruce Olsson: Tämän ristin tähden tapan sinut, s.176-177, Karas-Sana 1984)
        Sittemmin Bruce Olsson on tullut tutuksi myös YK:ssa ja presidenttien palatseissa.  Hän matkustaa paljon ja hankkii rahaa motilonien parissa toteutettaviin projekteihin.  Asemansa tähden, joka hänellä on intiaanien keskuudessa Ejército e Liberación Nacional - sissiliikken sissit kidnappasivat hänet yhdeksäksi kuukaudeksi lokakuussa 1988.  Sissit halusivat vetää intiaanit hänen kauttaan yhteistyöhön kanssaan.  Kidnapattunakin hän perusti kouluja lukutaidottomien sissien keskuuteen ja opetti heille Jumalasta.
        Hänet vapautettiin väsyneenä ja sairaana, mutta painostus jatkui.  Hän joutui jättämään Kolumbian joksikin ajaksi.  Silloin paikallinen alkuperäiskansojen järjestö ja intiaanijärjestöt vetosivat voimakkaasti Olssonin poulesta sisseihin, hallitukseen ja kansainvälisiin järjestöihin.  Näissä dokumenteissa intiaanit itse kiistävät kaikki Olssonia  vastaan esitetyt panettelut ja toivovat, että Olsson voisi jatkaa työtään heidän keskuudessaan.  He pitävät Bruce Olssonia motilonina ja häntä kutsuttiin jopa heidän "isäkseen".
        Olssonin toiminnassa on kehittynyt kätännön kokemuksesta muutamia periaatteita, jotka Andres Küng kiteytti neljään kohtaan.
        1) Yhteyttä motilonien ja valkoisen maailman välillä ei voi katkaista.  Kelloa ei voi pysähdyttää eikä kääntää taaksepäin.
        2) Motilonit ovat alakynnessä näissä yhteyksissä, vaikka he kulttuuriltaan ovat monessa suhteessa valkoisen maailman yläpuolella.  Siksi on heidän heimoyhteyttään, itsetuntoaan ja ylpeyttään vahvistettava, niin että he haluavat ja osaavat pulustaa omaa tulevaisuuttaan.
        3) Mitään kansaa ei voi estää muuttumasta, kehittymästä tai - jos nin halutaan sanoa - "sivistymästä".  Mutta muutoksia ei saa toteuttaa pakolla, ne on pantava toimeen kansan omien käyttäytymissääntöjen ja perinteiden puitteissa.  On vältettävä kulttuurihäiriötä tai kulttuurien yhteentörmäystä.  Siirtymisen on taphduttava mahdollisimman pehmeästi ja vapaaehtoisesti.
        4) Ihmisiä ei voida suurestikaan autta, elleivät he löydä elämän tarkoitusta Jeesukessa Kristuksessa."  (Andres Küng: Kenen asialla, Bruce? s.157-158, Kirjaneliö 1978).
        "Mitä motiloneista olisi tullut, jos Bobby ei olisi ollut juuri sellainen ihminen, joka rikollisten olisi ollut suorastaan pakko tappa?  Mitä sinusta olisi tullut, ellei Bobby olisi ollut juuri sellainen kuin oli?"
        "Ei mitään", vastasin.  "Minusta ei olisi tullut mitään."
        Niinpä elämän on kai sitten oltava tällaista, ajattelin.  Siinä on oltava taistelua ja itkua - jopa kuolemaa...  Kaikki tapahtuu tämän ristin tähden.  (Bruce Olsson: Tämän ristin tähden tapan sinut, s.240, Karas-Sana 1984).
        Bruce Olssonin elämässä on ollut paljon raskaita kokemuksia.  Jumalan kutsun seuraaminen toi hänen eteensä lähes viottamattomia fyysisiä ja henkisiä esteitä.  Hän menetti väkivaltaisesti ystävänsä Bobarishoran, ensimmäisen motilonikristityn.  Hän on ollut usein vakavasti sairaana.  Hänet on kidnapattu.  Ja niin edelleen.
        Heinäkuussa 1990 Israel Martínez kirjoitti Orlando Molinalle, että Olsson on takaisin Kolumbiassa jatkamassa työtään.  Kun "Vapahtajan" seurakunnan työ Bucaramangassa laajenee intiaanien parissa, tapahtuu se paljolti juuri Olssonin ansiosta.